Ensimmäinen viikko Yhdysvaltojen puolella on kulunut ja siihen viikkoon mahtui enemmän tunteita, kun mun koko 17-vuotiseen elämään. Ja ehei tunteiden vuoristoradalle ei näy vielä loppua. Eikä sille todennäköisesti tule loppua olemaankaan. Se pitää hyväksyä ja kestää. Ei sitä turhaan sanota, että vaihtarin elämä on vuoristorataa. Tunteet kirjaimellisesti pomppii minuutin sisällä hyvästä huonoon.
Ensimmäisenä päivänäni Michiganin puolella olin valmis lähtemään kotiin. Laitoin viestiä äidille, että en ole koskaan elämässäni halunnut yhtä paljon kotiin. Puhuin hosteille myös asiasta ja ilmoitin todennäköisesti lähteväni kotiin. Laitoin jopa viestiä kirjeenvaihtajalleni Suomessa, että miten nopeasti pääsen kotiin. Päivä kuitenkin kului pohjamudissa ja pysyin Yhdysvaltojen puolella. Seuraavana aamuna oli lähtö Tennesseehen, yhdeksän tunnin ajomatkan päähän, host-äitini veljenpojan häihin.
Olo muuttui Tennesseessä hieman. Lauantaina päätin, että jään Jenkkeihin ihan sama mitä se vaatii. Olo on edelleen ahdistava ja on koti-ikävää ja kulttuurishokkia, mutta uskon sen paranevan. Ensimmäiset viikot on vaikeat. Niiden yli vaan pitää selvitä. Vaikka mua edelleen ahdistaa tänne jääminen ja ihmisten, varsinkin perheen ja poikaystävän, jättäminen Suomeen, niin uskon olon helpottavan. Se helpottaa koko ajan pikku hiljaa. Ei koti-ikävä tietenkään koskaan tule olemaan poissa kokonaan, mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Mulla tulee olemaan mun elämän paras vuosi. No pain, no gain, right?
Haluun jo tässä vaiheessa kiittää mua tukeneita ihmisiä. Koska oon niin kiitollinen niille, koska ilman niitä en varmaan olis enää edes Jenkeissä. Sen takia haluan kiittää niitä ihmisiä myös tälleen julkisesti. Joidenkin mielestä saatan kirjottaa liian avoimesti ja joidenkin mielestä en avaudu juuri mitenkään, mutta tää on mun tyyli. Anyways haluun siis kiittää eniten mun äitiä, tätiä Niinaa ja tietysti ehdottomasti mun poikaystävää Tomia. Sitten myös tietysti kaikki muutkin, jotka on laittanu mulle kannustavia viestejä tän viikon aikana.
On a happier note kerron nyt vähä millasta mulla oli Tennesseessä enimmäkseen kuvien avulla. Vietettiin siis koko viikonloppu Tennesseen pääkaupungissa Nashvillessä. Vietettiin yöt semmosessa super fancyssä hotellissa, joka on alunperin ollut juna-asema. Ovet avattiin meille työntekijöiden toimesta ja huoneissa oli katot korkealla. Ainut ongelma oli, että huoneen vessoissa ei ollut ovia, vaan verho. Perjantaina oli harjoitusillallinen paikallisessa baari-ravintolassa. Illallisella syötiin buffet-ruokaa ja juotiin ja juteltiin. Illan aikana oli myös muun muassa sulhasen puhe ja karaokea. Itekin eksyin laulamaan karaokea host-siskoni ja host-setäni lapsen kanssa. Lauantaina taas nukuttiin myöhään, koska häät alkoivat vasta myöhään iltapäivällä. Ensin käytiin istumassa kirkossa 20 minuuttia. Sen jälkeen oli hotellin ulkoterassilla juomista ja rupattelua, kun odoteltiin, että hääpari saapuisi vastaanottoon ja juhlintaan. Pian siirryttiinkin sisälle ja hääpari morsiusneitoineen ja bestmanineen saapui juhlimaan. Syötiin ensin tuhti illallinen, jonka jälkeen siirryttiin pienempään huoneeseen, missä hääpari tanssi häätanssinsa ja sitten tanssittiinkin monta tuntia, minkä jälkeen mentiin suoraan nukkumaan.
Sunnuntaina ajeltiin takaisin Michiganiin ja matkalla pysähdyttiin Horse Caveen. Se on luola Kentuckyssa. Ennen luolaan menoa liu'uttiin zip linella ja kiipeiltiin. Luolassa opas kertoi kaikenmaailman tarinoita luolasta ja viimeiseksi näytti meille millaista on olla pimeässä luolassa. Pimeys oli jotain ihan uskomatonta. En osannut ajatella, että voi olla niin pimeää.
Nää mun bloggaukset tulee hieman myöhäiseen ajankohtaan siihen nähden, että oltiin Tennesseessä jo viikko sitten, mutta luulen, että kohta postaukset alkaa tasaantumaan enemmän oikeaan ajankohtaan.
 |
| tää on kun ajettiin lentokentältä ensimmäisen kerran kotiin st josephiin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti