sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

hakuprosessi

Aattelin nyt kirjottaa tästä vaihtoon lähtemiseen liittyvästä hakuprosessista mun näkökulmasta. Jokaiselle tää prosessi voi tietysti olla ihan täysin erilainenkin. Riippuu paljon järjestöstä sun muusta.

Eli mä hain vaihtoon Alajärven Rotareiden kautta. Ihan ensimmäisenä mun piti kirjottaa vapaamuotonen A4-paperin kokonen teksti itestäni meiän klubille, minkä sit lähetin niille syyskuussa. Sen jälkeen oli ihan järkyttävän piinaavan pitkä odotusaika. Sinä aikana harkitsin monia kertoja koko homman perumista tai kesävaihtoon vaihtamista. Jossain marraskuun alussa sain tietää, että pääsin eteenpäin haastatteluihin sun muihin. Se ei sinänsä ollu mikään yllätys, koska Alajärven Rotareiden kautta pääsy on aika helppoa, koska täältä ei ole moneen vuoteen lähtenyt ketään ja itekin olin ainoa tänä vuonna. Vaikeampi osuus olisi sitten päästä piirin hyväksymäksi.

Homma eteni sitten sillä lailla, että taisin ensin kirjottaa sitoumuskaavakkeen, minkä jälkeen joulukuun alussa oli piirin haastattelu. Se oli paljon rennompi juttu, kun koskaan oletin. Piirin puheenjohtaja tuli haastattelemaan mua Alajärven ABC:lle, missä istuttiin kahestaan noin puoli tuntia ja se kyseli kaikenlaisia kysymyksiä. Parin päivän päästä siitä tuli sähköposti, että mut on hyväksytty piirin puolesta.

Siitä sit alko hyvin stressaava vaihe eli varsinaisten papereiden täyttö. Täytettäväähän siis riitti ihan kunnolla, eikä sekavuudeltakaan vältytty. Sain ensin tunnukset web-hakemukseen ja luulin sen olevan ainoa hakemus, mikä pitää täyttää. Venytin sen täyttämistä siis viimeiseen asti, ja kun oli aika alkaa palauttamaan papereita tallensin hakemuksen koneelle, ja silloinhan kävi ilmi, että papereita olikin huomattavasti enemmän. Papereiden kanssa tuli ihan järkyttävä kiire, ja voin sanoa etten koskaan ole ollut niin stressaantunut kuin sillon. Mulla oli samaan aikaan myös koeviikko, mistä piti myös selvitä. Saatiin kuitenkin onneksi paperit täytettyä ja kaikista ongelmista huolimatta voin sanoa, että niistä kyllä loppujen lopuksi selviää. Viimeisenä vain allekirjoitukset miljoonaan eri kohtaan ja paperit matkaan.

Seuraava vaihe oli jälleen odottaminen. Nyt odotettiin kohdemaan selviämistä. 3.2 sain kuitenkin tiedon kirjeenvaihtajalta, että pääsin USA:han, mikä oli ykkösvaihtoehtoni. Olin sillon historian tunnilla, kun sain tiedon ja voin sanoa, että oli hieman hankala olla rauhassa. Tärisin ja sydän pamppasi miljoona, hyvä etten itkemään ruvennut.
Sähköpostissa tuli kuitenkin ilmi myös se, että hakupapereista puuttui tuberkuloositesti, joten eiköhän siitä alkanut seuraava kiire ja stressi papereiden kanssa. Mentiin nopeasti yksityiselle lääkärille ja täytettiin lääkärin paperit kokonaan uudestaan ja lähetettiin paperit pikana Helsinkiin. Siitäkin taas selvittiin.

Sen jälkeen tuli kutsu ensimmäiseen piirikoulutukseen. Koulutus pidettiin Härmän kuntokeskuksessa. Koulutuksessa muhun iski semmonen wow-fiilis. Sitä on tosi vaikea selittää sanoin, mutta siellä oikeasti tajusin et wtf oon oikeasti lähössä yksin kauas pois vuodeks ja et oon ihan hullu mut tää on ihan sairaan siistiä.

Vajaa viikko sitten tuli osavaltio- ja piiritiedot. Niiden kanssa oli ihan samat tärisemiset ja sydämen hakkaamiset ja itkemiset. Pääsin siis eteläiseen Michiganiin ja suoraan sanottuna en missään vaiheessa kuvitellut meneväni Michiganiin, mutta en voisi silti olla tyytyväisempi. Pääsin hieman juttelemaan Jenkkien kirjeenvaihtajieni kanssa ja muiden samaan piiriin tulevien vaihtareiden kanssa. Samalla rekisteröidyin myös mun multi-districtiin eli Central Statesiin.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että odotellaan vain kaupunkia, koulua ja perheitä. Ehkä nekin selviää pian. Ens kuussa on koko Suomen koulutus Lahdessa ja samalla pidetään vaihtareiden miitti, mitä odotan innolla. Toukokuussa on viimeinen piirikoulutus, missä pidetään esitelmiä itsestä. Jossain vaiheessa ennen lähtöä mun pitää vielä käydä oman klubin kokouksessa vastaanottamassa klubin viiri, jonka vien sitten Michiganiin omalle klubilleni. Samalla hoidetaan myös mun tilalleni tulevan vaihtarin juttuja Alajärvellä, esim hankitaan perheitä sun muuta. Pitää myös tehdä parisataa pinssiä mukaan jenkkeihin, joita sitten vaihdellaan muiden maiden vaihtareiden kanssa ja kiinnitetään bleisereihin.

Tän hetken fiilikset on hyvin odottavaiset. Enää alle viis kuukautta lähtöön ja se kuulostaa mun korviin ihan hullulta!